Pajulintua muistuttava, mutta suurempi ja isopäisempi kerttu. Pyrstö tasapäinen, uloimmat pyrstösulat vaaleareunaiset, jalat sinertävät, nokka tyvestä paksu. Alapuoli vaaleankeltainen, selkäpuoli harmaanvihreä.
Pituus 12–13,5 cm, paino 11–15 g.
Yleensä lehtipuussa 1–4(–10) m:n korkeudella. Taidolla rakennettu, punottu kuivista heinistä, seitistä ja naavasta. Päällystetty koivun tuohihilseellä ja jäkälällä. Vuorattu jouhilla, juurikuiduilla ja ohuilla korsilla. Pesämalja syvä.
Munii touko–kesäkuussa 4–7 munaa. Pääasiassa vain naaras hautoo, haudonta-aika 11–14 vrk. Pesäpoikasaika 13–16 vrk.
Pesimälintuna rehevissä lehti- ja sekametsissä ja puistoissa Etelä-Suomessa. Harvinaisena aina Oulun korkeudelle asti. Suomen pesimäkannaksi arvioitu 10.000–15.000 paria.
Yömuuttaja. Syysmuutto elo–syyskuussa, paluu touko–kesäkuussa. Talvehtii trooppisessa Afrikassa.
Selkärangattomat eläimet.
Terävä, kolmitavuinen ”tsä-tsä fiiit”. Laulu mestarillista, kuuluvaa, nopeaa ja vaihtelevaa. Laulaa päivisin, yleensä korkealla puussa.
Elinvoimainen, rauhoitettu.
Kerttujen heimoon kuuluva kultarinta muistuttaa pajulintua, mutta on suurempi ja isopäisempi. Kultarinnan vatsapuoli on vaaleankeltainen ja selkäpuoli harmaanvihreä. Siivelle muodostuu kyynärsulkien vaaleista reunoista siipipaneeli, joka erottuu selvänä muuten tummalla siivellä. Tasapäisen pyrstön reunasulissa on kapealti valkoista. Siipi on pitkä, ominaisuus näkyy käsisiiven pitkänä ulottumana (= käsisiiven esiin tulevien sulkien kärkien pituus verrattuna tertiaalien pituuteen).
Nuori kultarinta on alapuolelta hailakan keltainen tai joskus lähes ilman keltaista, jolloin se muistuttaa harvinaista vaaleakultarintaa. (Vaaleakultarinnan käsisiiven ulottuma on kuitenkin hyvin lyhyt.) Kultarinnan koivet ovat siniharmaat, tyviosasta leveä nokka on ruskea (alanokka kellanpunertava) ja silmän värikalvo on tummanruskea. Laulavan kultarinnan kita näkyy kirkkaan oranssinvärisenä.