Hukanputki

• Muunnokset

  Pikkuhukanputki (var. agrestis), Rikkahukanputki (var. cynapium), Tarhahukanputki (var. domestica), Isohukanputki (var. gigantea)

• Kasvumuoto

  1- tai 2-vuotinen ruoho. Pääjuuri pysty, vaalea, ohuehko.

• Korkeus

  10-150 cm. Varsi haarova, liereä, kukintohaaroista särmikäs, joskus kapealti siipipalteinen, sileä, kalju, tyveltä usein sinipunainen, ontto, nivelkohdissa väliseinät

• Kukka

  Teriö säteittäinen, valkoinen, alle 5 mm leveä (laitakukat hieman vastakohtaisia ja muita suurempia); terälehtiä 5, lovipäisiä, kärki sisäänkiertynyt. Verhiö puuttuu. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja 10–20. Pääsarja suojuslehdetön, pikkusarjojen suojus 3–4-lehtinen, suojuslehdet alaviistoja, tasasoukkia, kapeita, teräväkärkisiä.

• Lehdet

  Kierteisesti, ruodillisia, kanta tuppimainen. Lapa kiiltävä, kolmiomainen, 2–3 kertaa parilehdykkäinen, lehdykät liuskaisia.

• Hedelmä

  Munanmuotoinen, pitkänomainen, selkäpuolelta litteähkö, 2-lohkoinen, paksuhkoharjuinen, kapealti siipipalteinen, 3–4 mm pitkä lohkohedelmä.

• Kasvupaikka

  Tienvieret, maakasat, joutomaat, puutarhat, kukkapenkit, kasvimaat.

• Kukinta

  Heinä–elokuu.

Eteläisen Suomen multavimmilla mailla saattaa kasvaa erehdyttävästi persiljaa (Petroselinum crispum) muistuttava hukanputki. Petollisesti syötävää sukulaistaan muistuttava laji on kuitenkin tappavan myrkyllinen. Keski-Euroopassa myrkytyksiä sattuu tämän tästä, sillä hukanputki on siellä yleinen puutarhojen rikkakasvi, jonka lehtiä saattaa eksyä yrttien sekaan. Myös eteläsuomalaisia villivihanneksia harrastavan on syytä tuntea kasvi, vaikka meillä viljelläänkin enimmäkseen kähärälehtistä persiljaa, jolloin sekaantumisen vaaraa on pienempi. Hukanputken lehdistä ei myöskään lähde persiljalle tyypillistä ryydintuoksua vaan epämiellyttävä, hieman sipulimainen haju. Lisäksi laji on meillä jokseenkin harvinainen, varmimmin sen tapaa jostakin vanhasta pihapuutarhasta, ränsistyneen rakennusten seinustoilta tai rikkaruohottuneilta joutomailta. Se on eräs varmimpia merkkejä vanhan kulttuurin alueista, paikoista joilla asutus on sekä vanha että vanhastaan suhteellisen tiheä. Suomessa vanhat asutuskeskukset sijaitsevat enimmäkseen maamme lounaisosissa, joka onkin hukanputken levinneisyyden ydinaluetta.

Hukanputki on sukunsa ainoa laji. Se on jaettu lukuisiin muunnoksiin. Meillä tavataan neljä erinäköistä ja erikokoista muunnosta (koko vaihtelee 10 cm:stä yli 1,5 m:iin): pikkuhukanputki (10–20 cm), tarhahukanputki (30–80 cm), rikkahukanputki (50–100 cm) ja isohukanputki (120–170 cm). Hukanputken paras tuntomerkki on laakean kukinnon jokaisesta pikkusarjasta riippuva, hyvin tunnistettava kolmen (voi olla 4 tai 5) melko pitkän suojuslehden ryhmä. Yleensä yksivuotinen hukanputki alkaa kukkia kesäkuulla jatkaen myöhäiseen syksyyn. Kuollut kasvi hedelmineen säilyy pystyssä talventörröttäjänä pitkään. Harvoin kaksivuotisena kasvaessaan hukanputki talvehtii vihreänä lehtiruusukkeena.

Hukanputkessa on myrkyllisiä alkaloideja, samoja kuin eräissä muissakin tunnetusti myrkyllisissä putkikasveissa. Jo pienen määrän syöminen voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen, suurehko määrä kuoleman. Myrkky vaikuttaa sekä ruuansulatuskanavaan että hermostoon; oireisiin kuuluvat vatsakivut ja oksentelu, sekä toisaalta jaloista vähitellen koko vartaloon leviävä kylmyys ja tunnottomuus.